Tuesday, November 8, 2022

Eri keskustelupalstoilla keskitytään ns USA:n erilaisiin vaaleihin, vaikka emme voi niihin mitään vaikuttaa. Ajan voi käyttää paremminkin

Yksityis- ja julkisen liikenteen syy-yhteyden välttämättömyydet ymmärtävä eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto Ii Shell 30.4.2021 Matkalla Rovaniemi - Oulu - Tampere


Eri keskustelupalstoilla keskitytään ns USA:n erilaisiin vaaleihin, vaikka emme voi niihin mitään vaikuttaa. Ajan voi käyttää paremminkin.

Huvittavaa on kuvitella että miljardööri alkaisi presidentiksi, kertoo että ihmisillä on liikaa aikaa kuvitella olemattomia.

Ohessa oma kantani asiaan:

Musk on liikemies, mutta voitontavoittelussa onnistuminen teknologiassa ei takaa voittoa yleissivistyksen tasolla, vaan vääränlaista mielen orjuutta Ryssälän imperialismin hyväksyntänä. Toki on apunsa Ukrainalle ollut tärkeää, mutta Krim kysymys samaa laatua kuin olisi väittänyt että Ahvenanmaa, Porkkala, Hanko kuuluvat moskovalle.


Kuljetuspalvelut eivät onnistu pelkällä banaanilla. Tiestöt kuljetuskalusto verotus pitää olla asiallisesti kunnossa. Eduskuntavaaliehdokas Lehto Seppo Pirkanmaa


Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaalla 2023 matkalla tuellanne eduskuntaan tuellanne, kiitos etukäteen somejaoistanne asian edistämiseksi.

-------------------------




Kokonaisen Suomen asia koko Suomen eduskuntavaalien tavoitteeksi eduskuntavaaleissa 2022:




---------

Saturday, June 12, 2021

#Kenraali #Pinochetin malli silvottuun tynkä-Suomeen: #Nirri #pois aina kun on huumeita hallussa tai välittää niitä


#Kenraali #Pinochetin malli silvottuun tynkä-Suomeen: #Nirri #pois aina kun on huumeita hallussa tai välittää niitä



#Huumekuolemat loppuvat. #SeppoLehto #kuntavaaliehdokasTampere #kuntavaaleissa Tampereella
Herran siunausta eduskunnasta, kirkosta, Tampereelta Seppo Lehto valtuustoon äänestäville!


#Kenraali #Pinochetin malli silvottuun tynkä-Suomeen: #Nirri #pois aina kun on huumeita hallussa tai välittää niitä.



#Huumekuolemat loppuvat. #SeppoLehto #kuntavaaliehdokasTampere #kuntavaaleissa Tampereella. Anna tukesi huumeettomalle Suomelle = Seppo Lehto Tampereen valtuustoon 2021 Valkoisen tulevaisuuden asialla. Ei "kristallin" tmv metahuumeen käytölle.

---------------
----------------

Tuesday, December 22, 2020

Tamperelainen avoin sitoutumaton kuntavaaliehdokas Tampere kuntavaaleissa Tampereella 2021 Huk Seppo Lehto moniosaaja ei veikkausvaroja ja kansakuntamme verta juova valepakolainen sotarikollinen joka lomailee Afrikassa perheineen


Valintasi varma kuntavaaleissa 2021 Tampereella: Tamperelainen avoin sitoutumaton kuntavaaliehdokas Tampere kuntavaaleissa Tampereella 2021 Huk Seppo Lehto moniosaaja ei veikkausvaroja ja kansakuntamme  verotuottoja = verta juova valepakolainen sotarikollinen, joka lomailee Afrikassa perheineen.

USA:ssa on mahdollista peruuttaa väärinperustein myönnetyt kansalaisuudet. Sama olkoon käytäntö Suomessa kuten EU:ssakin.





Kuntavaaleissa on kyse arvoista ja siitä miten arvomme joko romahtavat tai palaavat uudelleen isänmaan arvoihin:

https://kuntavaaleissa-Tampereella-2021.blogspot.com

------------------

https://Seppo-Lehto-mies-ei-xenofiili.blogspot.com/

------------------------

Tuesday, September 15, 2020

Facebook on kommarijutikoiden tulkintojen persereikä tulkintoineen siinä mikä on "vihapuhetta" / käyttöehtojen vastaista

Facebook on kommarijutikoiden tulkintojen persereikä tulkintoineen siinä mikä on "vihapuhetta" / käyttöehtojen vastaista

Jostain syystä fb:ssä kiertää ru-komutahojen valheet, heille: Älä valehtele. Saksan 200 000 alppijääkäriä vastasi jatkosodassa käytännössä Suomen pohjoisen rintaman puolustuksesta Viipurin läänistä pohjoiseen. Ilman Saksan aseita ja elintarvikkeita et olisi sinäkään välttämättä saanut alkuasi. Ryssän poltti , poltatti Lappia + koko Suomea polttopommein Tampereen Kyttälää, Helsinkiä Viipuria etc. Joten pari poromajaa mitkä vetäytyessä tuikattiin tuleen Siilasvuo desantin poika-armeijaa hidastamaan, jotta porukat pääsi kohti Saksaa vetäytymään. Oikeat tiedot kunniaan ja ryssäläisille komuvalheille loppu


Joten muistakaa käyttää muita somekanavia kun on asiaa esim gmailia ja tätä bloggeria

Ohessa esimerkki:

------------


Et voi julkaista tai kommentoida 30 päivään
Tämä johtuu siitä, että julkaisit aiemmin jotain, joka ei noudattanut yhteisönormejamme.
Tämä julkaisu on vihapuhetta ja loukkauksia koskevien normiemme vastainen, joten kukaan muu ei voi nähdä sitä.

Sensuroitu 

30. heinäkuu 
Jaettu seuraaville: Julkinen
Julkinen
Jostain syystä fb:ssä kiertää ru-komutahojen valheet, heille: Älä valehtele. Saksan 200 000 alppijääkäriä vastasi jatkosodast käytännössä Suomen pohjoisen rintaman puolustuksesta Viipurin läänistä pohjoiseen. Ilman Saksan aseita ja elintarvikkeita et olisi sinäkään välttämättä saanut alkuasi. Ryssän poltti , poltatti Lappia + koko Suomea polttopommein Tampereen Kyttälää, Helsinkiä Viipuria etc. Joten pari poromajaa mitkä vetäytyessä tuikattiin tuleen Siilasvuo desantin poika-armeijaa hidastamaan, jotta porukat pääsi kohti Saksaa vetäytymään. Oikeat tiedot kunniaan ja ryssäläisille komuvalheille loppu

----

https://seppo-lehto-mies-ei-xenofiili.blogspot.com/

-----

Sunday, February 25, 2018

Kun käytätte facebook.com tilejä muistakaa, siellä ei saa käyttää arkisuomea vaan juutalaiskommarien sensuroituja tapoja ilmaista omaa äidinkieltänne

Kun käytätte facebook.com tilejä muistakaa, siellä ei saa käyttää arkisuomea vaan juutalaiskommarien sensuroituja tapoja ilmaista omaa äidinkieltänne

Seppo Lehto aitosuomalainen joka käyttää äidinkieltään ilman orwellismin nykysuuntauksen perseennuolijoiden perseennuolentaa. Nettipoliisit ovat perseenhaistelijoita ja sananvapauden, sekä ilmaisuvapauden tappajia. Kuolkoot oksennuksiinsa kuten esikuvansa Stalin (Juutalaisenpoika)
-----------------------------------

https://plus.google.com/+SeppoLehtoMonikulttuurisenSuomenVastustaja
Palaute: Lehto.Seppo@gmail.com
Alla kuvassa Seppo Lehto Tallinnan Vapaudenaukiolla: Oppikaamme arvostamaan vaalimaan vapauksiamme, sallimatta tukahduttaa niitä kuten nyt on tehty koko ajan tiukentaen EU:hun liittymisen jälkeen. Olemme matkalla Eurostoliittoon ja Eurabiaan.

-------------------------

Wednesday, August 30, 2017

Facebook poistelee mielivaltaisesti oikeutettuja Seppo Lehdon miehittäjä-Ryssän vastaisia kommentteja

Facebook poistelee mielivaltaisesti oikeutettuja Seppo Lehdon miehittäjä-Ryssän vastaisia kommentteja: 

"Poistimme jotain julkaisemaasi
Poistimme alla olevan julkaisun, koska se rikkoo Facebookin yhteisönormeja":

Seppo Lehto herättelee kansakuntia nousemaan matuinvaasioita ja islamia vastaan

:

Ex-suurlähettiläs Talvitietä suurempaa miehittäjä-Ryssän desanttia on turha hakea On syytä miettiä miksi Suomella on sankarivainajia? Miehittäjä-Ryssän imperialismi on riesanamme Nevan suistoa, Karjalaa ja Petsamoa myöden, kuten monilla muillakin euroopan valtioilla on alueita nykyäänkin Ryssän miehittäminä. Ohessa kartta Saksaa koskien: Putinisteille ja muillekin nisteille kenkää ja pistintä: Erilaiset putinistit riesanamme: "Eino Mäki" tapaiset fakeprofiilit kylvävät stalinismin valheita keskuuteemme "leningradista ja sen imperialistisesta oikeudesta"; Paskanmarjat, ryssät olisivat voineet lähteä uralille kuten suomalaiset evakkoon, stalin ei päästänyt vaan tapatti ns. kansaansa, joten ime putinisti (eino mäki fakeprofiili ymv kaltaisesi) paskaasi. 

Ihmettelen miksi monilla km-tahoilla on ko miehittäjä-Ryssän fakeprofiileja fb-kaverinaan? Sanoin sopii ihmetellä peter fryckman tapaisten kyseenalaista miehittäjä-Ryssän ihannointiaan stalisnmin = putinismin toimina Ukrainaa vastaan? Seppo Lehto historioitsija Ketä armeijamme puolustaa? Entä poliisi? Matuinvaasiota? 


Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13 Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193 rekisteröity 20.11.2003 Y-tunnus: 2023568-3 



Aatteellinen yhdistys http://kavkazblogi.blogspot.fi/
Ex-suurlähettiläs Talvitietä suurempaa miehittäjä-Ryssän desanttia on turha hakea

On syytä miettiä miksi Suomella on sankarivainajia? Miehittäjä-Ryssän imperialismi on riesanamme Nevan suistoa, Karjalaa ja Petsamoa myöden, kuten monilla muillakin euroopan valtioilla on alueita nykyäänkin Ryssän miehittäminä. Ohessa kartta Saksaa koskien:



Putinisteille ja muillekin nisteille kenkää ja pistintä:

Erilaiset putinistit riesanamme: "Eino Mäki" tapaiset fakeprofiilit kylvävät stalinismin valheita keskuuteemme "leningradista ja sen imperialistisesta oikeudesta"; Paskanmarjat, ryssät olisivat voineet lähteä uralille kuten suomalaiset evakkoon, stalin ei päästänyt vaan tapatti ns. kansaansa, joten ime putinisti (eino mäki fakeprofiili ymv kaltaisesi) paskaasi.


Ihmettelen miksi monilla km-tahoilla on ko miehittäjä-Ryssän fakeprofiileja fb-kaverinaan? Sanoin sopii ihmetellä peter fryckman tapaisten kyseenalaista miehittäjä-Ryssän ihannointiaan stalisnmin = putinismin toimina Ukrainaa vastaan?

Seppo Lehto historioitsija 
https://plus.google.com/u/0/+SeppoLehtoMonikulttuurisenSuomenVastustaja


Ketä armeijamme puolustaa? Entä poliisi? Matuinvaasiota? - Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13 Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193 rekisteröity 20.11.2003 Y-tunnus: 2023568-3 Aatteellinen yhdistys http://kavkazblogi.blogspot.fi/

--------------------------------------
https://seppo-lehto-mies-ei-xenofiili.blogspot.fi/
-------------------------------------------

Monday, August 26, 2013

Metropolien rakentaminen seis ja pientaloasumisen suosinta alulle. Polttoaine- ja alv-verotus alemmas Viron ja Saksan tasolle, loppuu mm. bensa- ja viinarallit


Metropolien rakentaminen seis ja pientaloasumisen suosinta alulle. Polttoaine- ja alv-verotus alemmas Viron ja Saksan tasolle, loppuu mm. bensa- ja viinarallit

Emme tarvitse kasvavaa isompaa Tamperetta, ei varsinkaan monikulttuurisuusghettoja uudelle suunnitellulle rantaväylälle tai uusia Tesoma-, Hervanta tapaisia ahtailla kaduilla pilattuja pahvilaatikkotalohelvettejä.

Pieni on kaunista. Maahanmuutto seis kunnalliseen itsehallintoon vedoten. Ottakoon RKP ja kokoomustahot omilla varoillaan ilman yhteiskunnan tukia haluamansa pakolaiset omiin nurkkiinsa esim. Ahvenanmaalle, kommaritalouksiin ja ruotsinkielisiin perheisiin kotoutettaviksi jos arkijärki ei kerro että kotiuttamiset ovat ainoaa järkevää politiikkaa, mikä turvaa yhteiskuntarauhan ja tulevaisuutemme.

Seppo Lehto yhteiskuntakriitikko Tampere

Ohessa kuva vaalirauhan häirinnän mm. muslimien, poliisien ja mustalaisten ilkivallan kohteeksi joutuneesta hakaristivaalikopista 2008



-------------------------------------------------------------------------
http://seppo-lehto-mies-ei-xenofiili.blogspot.fi/
------------------------------------------------------------------

Tuesday, September 11, 2012

Kunnallisvaaliehdokas eli kuntavaaliehdokas Lehto Seppo Valkoisen Armeijan 1918 arvoin ehdolla: Kuntien vuokra-asunnot taattava etusijassa suomalaisille, samoin omakotitalojen tonttien määrää pitää kasvattaa


Jutkutube tuhonnut 3 videota jotka julkaistu tässä blogissa. Poistin kuvakkeet

Punikkilan valheet nurin aina kun mahdollista: 

----------------------------
Kunnallisvaaliehdokas eli kuntavaaliehdokas Lehto Seppo Valkoisen Armeijan 1918 arvoin ehdolla: Kuntien vuokra-asunnot taattava etusijassa suomalaisille, samoin omakotitalojen tonttien määrää pitää kasvattaa 


Kunnallisvaaliehdokas Tampere eli kuntavaaliehdokas Lehto Seppo Vapaussodan 1918 Valkoisen Armeijan arvoin ehdolla perusoikeuksiemme ja kansalaisyhteiskunnan puolesta kommunismia, kepulaisuutta ja viherpipertäjien stalinistisia juonia vastaan. 

Anna tukesi kuntavaaleissa Tampereella Seppo Lehdolle Tamperelainen kuntavaaliehdokas Seppo Lehto syö mustaamakkaraa. Valitse sinäkin suositeltava turvallinen tapa puolukkahillon ja maidon kanssa


Mustikoita toki muistimme poimia talvivarastoon tai ainakin söimme heinäkuulla?


-------------------------------
http://seppo-lehto-mies-ei-xenofiili.blogspot.com
------------------------------------------------------------------ 

Saturday, December 26, 2009

Lehto Seppo suomalainen mies, eikä mikään demlahinuri tai kommarihuijari illmanismin (mika) valtionsyyttäjälaitoksessa tapaan

Maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto vastaa enempi kuin kahta ryssäläistä ja xenofiiliudelle elämänsä omistanutta virkamiestä, joten älä ihmettele jos näet Seppo Lehdon kahtena tai useampana:




Lehto Seppo suomalainen mies, eikä mikään demlahinuri tai kommarihuijari illmanismin (mika) valtionsyyttäjälaitoksessa tapaan





------------------------------------------------------------------------------------


http://seppo-lehto-mies-ei-xenofiili.blogspot.com/


-------------------------------------------------------------
Palautetta sähköpostiin e-mail: lehto.seppo@(at)gmail.com